Vuosaaren venekerhossa on mahdollista suorittaa veneilytutkintoja

Innostuin talven aikana hankkimaan Suomen Purjehdus ja Veneily (SPV) ry:n koulutusjärjestelmän veneilykouluttajapätevyyden. Meillä on siten kerhossa nyt mahdollisuus suorittaa SPV:n koulutusjärjestelmän mukaisia kursseja. Voin myös arvioida koulutettavien käytännön veneily-taitojen osaamista kansainvälistä huviveneenkuljettajankirjaa ja vuokraveneenkuljettajankirjaa varten. VVK:n jäsenenä voit siis hankkia kauttani tarvittaessa koulutuksen ja todistukset, joilla Traficom myöntää Kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan.

Suomessahan ei vaadita kansainvälistä huviveneenkuljettajankirjaa alle 24 metristen huviveneiden päälliköiltä. Siksi moni kokenutkaan veneilijä ei ole sitä hankkinut, vaikka olisi suorittanut esimerkiksi Suomen Navigaatioliiton saaristo ja rannikko merenkulkuopin tutkinnot tai SPV:n vastaavat veneilijätutkinnon ja venepäällikkötutkinnon tai muitakin tutkintoja.

Suomessa ei siis käytännössä ole huviveneitä, joilla ei saisi kutakuinkin ”jokamiehenoikeuksilla” veneillä niin kauan kun et kuljeta maksullisia matkustajia. Mikäli kuitenkin aiot vuokrata veneen esimerkiksi välimerellä tai karibialla vuokraaminen ei välttämättä onnistu ilman kirjaa. Joissakin Euroopankaan maissa satamaan ei ehkä ole asiaa omallakaan veneellä ilman pätevyyksiä.

Suomessakin nousee säännöllisesti esiin pitäisikö jonkinlainen tutkinto vaatia. Toistaiseksi tähän ei ole menty ja SPV:n kanta on ollut kannustaa jäsenseuroja kouluttamaan ja veneilijöitä kouluttautumaan vapaaehtoisesti siksikin, ettei viranomaiselle tulisi intoa puuttua lainsäädännöllä asiaan. Pyritään siis vapaaehtoisin voimin pitämään veneilyharrastuksen kynnys matalana. Varmasti niin onkin, että ensimmäinen vene voisi jäädä hankkimatta, kun venemessuilla innostuttuaan saisikin vastaukseksi, että ensin pitää hankkia kohtuu vaativa pätevyys. Tosin pitää se nykyään malttaa hakea jo mopoakin varten.

VVK:n jäsenistä suurin osa on hyvinkin kokeneita veneilijöitä ja moni heistä on suorittanut alussa mainittuja tutkintojakin. Osalla on varmasti kansainvälinen huviveneenkuljettajankirjakin. Sitten on meitä, kuten allekirjoittanut, joka sai tutkinnot suoritettua vasta hyvän tovin veneiltyään. Huviveneenkuljettajankirjaakaan ei viitsinyt hankkia, kun ei ollut pakko. Nykyään kirjan hankkiminen ei sitten enää ollutkaan ”läpihuutojuttu”. Pullonkaula on käytännön veneilytaitotodistus, jota ei enää saa kirjoittaa kuin auktorisoitu veneilykouluttaja. Hänenkin on dokumentoitava todistuksen antamisen perusteet kirjallisesti, meidän tapauksessamme SPV:n koulutusjärjestelmään. Vaihtoehtoina on vesillä annettu näyttö tai ns. veneily cv:n perusteella haastattelemalla tehty veneilytaitojen arviointi. Kumpikin näistä voi tuntua byrokraattiselta kokeneelle veneilijälle ja sitä se ehkä onkin. Näin on kuitenkin toimittava ja pullonkaula asiasta muodostuu siksi, että auktorisoituja kouluttajia on vähän.

Mikäli jäsenillä löytyy tarvetta ja kiinnostusta kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan hankkimiseen, ottakaa yhteyttä, niin katsotaan, mikä on sujuvin tapa hoitaa dokumentit Traficomia varten kuntoon.

Vastaavasti jos koulutuksia/todistuksia ei vielä ole, ja saadaan sopiva porukka kasaan, voidaan vaikka syksystä järjestää etäkoulutukseen ja muutamaan tapaamiseen perustuva veneilijätutkinto- ja venepäällikkötutkintokoulutus tentteineen. Koulutukset tapahtuvat suurelta osin etänä itsenäisesti SPV Campus -nimisessä nettiportaalissa. Myös tentit tehdään SPV Campuksessa. Muissakin veneilykoulutusasioissa saa toki vetää hihasta.

Kevätterveisin,

Esa Muukka

Yksi kommentti artikkeliin ”Vuosaaren venekerhossa on mahdollista suorittaa veneilytutkintoja”

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.